Varmaan siitä asti ku menin lukioon oon valittanu ja vinkunu kuinka se ei oo mun paikka ja en kuulu sinne. Ja mihin tää mun välitus perustuu, siihen ettei kokeet oo menny hyvin. Ekaksikin, joo tiesin et pitää lukee paljon ja on paljon rankempaa kun yläasteella, mut en silti oo tehny läheskään yhtä paljon hommia kun yläasteella. Syynä ajan puute ja laiskuus. Läksyjäni en lukenu ees yläasteella, nyt oon siinä parantanu vähän mutten tarpeeks. Ja muutenkin mun kokeisiin luku on mitä on. Tokaks, lukion opiskelutyyli on ihan toista luokkaa ku mihin oon tottunu yläasteella, joten mulla on menny hetki ymmärtää et miten mun niihin koekysymyksiin pitäis vastata. Pitäis osata hahmottaa kokonaisuus ja tulkita, kun taas yläaste oli sitä pikku yksityiskohtien ulkoo opettelua. En siis vieläkään oo oppinu oikein että mitä opettajat haluu et vastaan niille, osaan kyllä asian mutta en vaan saa sitä tietoo mitenkään järkevästi paperille.
Nyt kun rupesin kotimatkalla miettiin oikeesti että kuulunko lukioon vai en, ja vertaileen hyviä ja huonoja puolia, niin päädyin siihen tulokseen että kyllä kuulun. Ois vaikee kuvitella itteni missään muualla kun tossa koulussa missä oon nyt. Ihmiset joihin oon ehtiny tutustuun on ihania ja niin samanhenkisiä kun mä. Tuntuu että pääsin teinien täyttämältä yläasteelta järkevien nuorten aikuisten pariin. Persoonallisten ihmisten jotka ymmärtää mua ja mä niitä. En voi korostaa tarpeeks kuinka mukavaa se on ku voi puhua ihmisten kanssa ajankohtaisista asioista ja pohtia yhdessä eettisiä kysymyksiä ja miettiä miks asiat on just niin ku ne on. Kuvis, ihanaa kun mä pääsin kouluun jossa on niin paljon kuviskursseja tarjolla kun vaan jaksaa ottaa ittelleen. Se että mulla on etuoikeus valita mitä vaan kuviskursseja mun oman mielenkiinnon mukaan on jotain niin kivaa. Se on myös rentouttavaa kun on kahdeksasta neljään koulussa, niin ei tarvi pelkkiä lukuaineita opiskella vaan siel välissä on sitä luovaakin opetusta ja saa tehdä jotain eikä vaan istua ja kuunnella.
Joo kyllä mä kuulun lukioon. Oon huomannu ihan hirveesti kehittymistä ja kasvua ittessäni. Yläasteella sitä en oikeestaan huomannu, mut nyt, melkein joka osa-alueella oon kehittyny ihan huimasti. Kuviksessa varsinkin, kun ei enää oo se luokan ainoo hyvä kuviksessa se saa yrittään ihan huiman paljon enemmän, ja tottakai sillon saavuttaa ihan eritasoisia tuloksia. Oon myös alkanu ajatteen asioita erilailla. Pystyn liittään mun oppiman arkipäivään ja soveltaan mun tietoja. Onnistumisen tunteet lukiossa on jotain tosi mahtavaa, se että sain yläasteella hyvän numeron kokeesta ei millään vastaa sitä tunnetta minkä saan, kun saan ees keskinkertaisen numeron lukiossa. Ja se että huomaan että oon parantanu jossain aineessa tuntuu niin hyvälle. En tie miten saisin tän mun tänhetkisen tunteen muunnettua sanoiks, se on tosi vaikeeta. Se on sellanen onnellisuuden huipentuma. En ois ikinä uskonu et sanon että oon onnellinen ja ilonen just ennen koeviikkoo:D
Eli kyllä, pidän haasteista ja oppimisesta, aina ei voi onnistua, mut epäonnistumisetkin opettaa jotain, joten ei ne pahastakaan voi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti