"Nähään kun on aikaa"

Kotimatkallani bussissa kuulin kahden ikäiseni lukiolaisopiskelian erotessaa sanovan toisilleen että " Nähdään kun on aikaa."
Pidin lausahdusta jopa hieman humoristisena, kun mietin että kuinka suurella todennäköisyydellä nämä kaksi tulevat lähitulevaisuudessa järjestämään toisilleen aikaa.
Opiskelija, erityisesti lukiolainen, jonka päivät koulun lisäksi kuluvat järkyttävien läksypinojen seassa ahertaessa, stressaamalla yömyöhään jätetyistä projekti- ja esseetöistä. Ja siinä ohessa pitäisi yrittää pitää ihmissuhteita yllä ja jotenkin elossa. Priorisoinnista tulee jokapäiväinen asia. Minkä aineen läksyt teen kunnolla ja minkä aineen läksyt jätän seuraavaan aamuun, kenellä järjestän tupotäydestä kalenteristani aikaa ja niin edelleen. Itse kokemusta omaavana olen huomannut kuinka vaikea ystävyyssuhteita ja ylipäätäänsä ihmissuhteita on vaikea pitää yllä. Kesällä ajattelin että kyllä mulla aina kavereille riittää aikaa, mutta nyt melkein vuoden lukiota käyneenä huomaan ettei se olekkaan niin helppoa. Uusien tuttavuuksien kanssa on helppo suunnitella etukäteen asioita joita voisi tehdä yhdessä, koska näemme joka päivä, mutta ne ihmiset jotka on tuntenut kauan hiipuvat taka-alalle. Sen ei pitäisi mennä niin. Tuleeko koko mun loppuelämä olemaan tällaista, kiireen ja stressin täyttämää?
Aikuistuminen on tylsää, periaatteessa ihan kiva saada vastuuta mut en oo ihan varma haluanko sitä kuitenkaan niin paljon.

Tää oli vähän niinkuin pohjustus siihen että miksi ihmeessä en oo kirjattanu mitään sitten kesän jälkeen, vaikka mun elämässä on tapahtunu ihmeen paljon kaikenmoisia muutoksia. Lukio itsessään on tosi suuri muutos, joka vaikuttaa kaikkeen, uuden ihanat kaverit, ajan käyttö ja siihen kuinka usein ehtii niitä vanhoja tuttuja näkeen. Opiskelijana oleminen on oikeestaan just niin rankkaa ku mä kuvittelinki sen olevan, pitkät päivät, väsyttää, hirveesti läksyjä, ei aikaa jne. Hyviäkin puolia löytyy, uudet samanhenkiset kaverit ja tuttavat koulusta, joilla on samankaltaiset arvot elämässä kuin mulla, ei minkäänlaista kiusaamista, saa itse päättää omasta lukujärjestyksestä ja olla muutenkin vastuussa omasta koulunkäynnistä.

Tää lukuvuosi on kulunu huimaa vauhtia ja paljon on ehtiny tapahtuun, hyviä ja huonoja asioita, mut silti kattellaan ja odotellaan tulevaa positiivisin mielin. Mun muru on muiden ihanien ihmisten kanssa tehny tästä noinvähänyli7kuukaudesta ihaninta aikaa ikinä<3

Nyt aattelin herätellä mun blogia siis eloon, kun mun ens jakso on aikas lepposa niin aikaakin olis. Kameraa ei kätytössä ole, koska se on rikki mut opettelen ehkä laittaan kännykän kuvia koneelle :D Joten adios amigos siihen asti kun seuraavan kerran kirjottelen :)